Härskeensaaren menneisyyttä, luontoa ja elämää


Räisälä on esihistoriallisista löydöistään runsaimpia pitäjiä Suomessa. Koko pitkän esihistoriallisen jakson ajalta kivikaudesta myöhäiseen rautakauteen asti on löydetty lukuisia asuinsijoja esineistöineen, hautapaikkoja hopea- ja pronssikoruineen ja kulttipaikkoja. Myös Härskeensaarelta on tehty myöhäiseltä rautakaudelta esinelöytöjä. Uhrikivien löytyminen Simo Haikosen pellolta antaa viitteitä asutuksesta ja harjoitetusta uskonelämästä. Pakanuudenajan kulttimenot säilyivät edelleen kristinuskon leviämisen rinnalla keskiajan loppuun, vaikka se osa Karjalaa, johon Räisälä ja Härskeensaari kuuluivat, kytkettiin 1200-luvun lopulta lähtien yhä tiiviimmin kreikkalaiskatolisen kirkon valtapiiriin.

Härskeensaaren kylä asettuu historian valokeilaan 1500-luvun lopulla. Vuonna 1589 asiakirjoissa mainitaan sukunimeltään tunnettu luterilainen talonpoika Hendrich (Heikki) Härskinen (Herskin). Häntä voidaan perustellusti pitää kylän kantaisänä. Sukunimeä esiintyi jo vuonna 1543 Ruokolahdella Lasse Hersken -nimen muodossa. Härskeensaari mainitaan jo vuonna 1613 asutuksi Tiurin, Unnunkosken, Humalaisten, Hytinlahden ja Räisälän kylän ohella. Tuolloin "Saarella" asui neljä veroa maksavaa talonpoikaa. Kaikkiaan heitä tiedetään olleen noina aikoina Räisälässä 60. Ne kylät, jotka myöhemminkin esiintyvät pitäjän asutushistoriassa, syntyivät 1600-luvun kuuluessa.

Härskeensaari sijaitsi Kannaksella Räisälän pitäjässä Vuoksen vesistön sivunhaarojen, peltojen, luonnonniittyjen, loivien mäentöyräiden, havu- ja sekametsien ympäröimänä, mitkä vesistöjen kanssa elävöittivät maisemaa. Härskeensaaren asema oli suojainen ja selväpiirteinen. Se oli kahden kapean Käkisalmen selkään laskevan haaran välisellä alueella. Härskeensaaren naapurikyliä olivat Unnunkoski pohjoisessa, Timoskala idässä, Kivipelto etelässä sekä Sakkalinkylä ja Tiittala länsipuolella.

Ilmasto ja maaperä muodostavat perusolosuhteet kasvistolle. Härskeensaari kuului Kannaksen kerrostuneiden maalajien ja alkuvuorialueen rajavyöhykkeeseen, jossa peruskallio oli paikoitellen syvällä pistäen kuitenkin silloin tällöin esiin graniitti- ja gneissikukkuloina. Entinen Vuoksen pohja oli hyvää kasvualustaa. Havumetsät olivat yleisimmät. Myös sekametsää oli runsaasti, puhtaita lehtimetsiä sen sijaan harvemmassa. Siellä täällä oli kuitenkin lihavia lehtoisia maita, joilla tavattiin jaloista lehtipuista lehmusta ja vaahteraa. Härskeensaarella saattoi kasvaa myös pähkinäpensaita ja metsäomenapuita. Lisäksi tutkijat mainitsevat muita alueelle tyypillisiä harvinaisia kasveja parikymmentä lajia. Seudulle luonteenomaisina eläiminä esitellään muun muassa satakieli, kuhankeittäjä, kaulushaikara, kurki ja nokikana sekä muutamia kaakkoisimman osan jyrsijälajeja.

Asuinpaikkana Härskeensaari oli ilmastoltaan melko ihanteellinen. Halla ei siellä juurikaan vieraillut. Sadetta saatiin kohtuullisesti - joskin aina heinä- ja sadonkorjuun aikaan, väärällä hetkellä - satoi liikaa. Luntakin oli talvella runsaasti: yli miehen polven korkeudelta, ainakin 60 senttimetriä. Kesät taas olivat lämpimät. Kuuluihan Kannas Baltian ja Itämeren muiden pohjoisosien kanssa samaan heinäkuun keskilämpö-vyöhykkeeseen. Kannaksella vallitsi oma pienoisilmastonsa.

Lähes kaikki härskeensaarelaiset saivat elantonsa maataloudesta. Vuodesta toiseen samanlaisina toistuvat työt rytmittivät kyläläisten elämää. Pitkät, lumiset talvet olivat hiljaista aikaa, ehkä lukuun ottamatta rahdinajoa ja markkinoilla käyntejä, mutta kevään tultua aika ikään kuin kiihdytti itsensä raviin: toukotyöt, heinänteko ja elonkorjuu seurasivat järjestelmällisesti toisiaan.

Pääviljalaji Härskeensaarella oli ruis. Rehuviljoista kauran kasvatus oli runsasta. Ohran ja vehnän viljely oli vähäisempää, joskin vehnän osuus oli koko ajan nousussa. Myös hernettä kasvatettiin kohtalaisen runsaasti. Peruna oli tärkeä kasvi karjalaisessa taloudessa. Juurikasveista merkittävimmät olivat lanttu, kaali ja nauris. Sipulia ei voi myöskään unohtaa. Puutarhoissa oli omenapuita ja marjapensaita. Uusiin talouksiin niitä pyrittiin lisäämäänkin. Talvi ei kuitenkaan ollut aina suotuisa hedelmäpuille. Pellavaa viljeltiin melkein kaikissa talouksissa.

Maatalouden osana oli karjanhoito. Lehmiä, hiehoja, vasikoita, lampaita, sikoja ja kanoja oli melkein joka talossa, luontaistaloudessa kun elettiin. Hevonen oli maataloudessa tärkeä. Se oli miehen työpari ja perheen kulkuneuvo. Aikaisemmin karjan tuotteista myytiin vain kotivoi, munat ja tuore liha useimmiten torilla, mutta välirauhan aikana oli Härskeensaareltakin mahdollisuus lähettää maitoa meijeriin. Myytiinpä viljaa ja puutavaraakin.

Sivuelinkeinona lähes jokaisen talon väki kalasti. Käytettiin pääasiassa mertoja, rysiä, katiskoja, verkkojakin. Aikaisempina vuosisatoina, vanhan Vuoksen aikoina, kalastus oli hyvinkin tärkeä elannon antaja. Esimerkiksi Antti Antinpoika Matikan verorevisiokirjassa vuodelta 1727 sanotaan hänellä olleen "kehno laidunmaa, hyvä kalanpyynti, ei myllyjä".

Härskeensaarelle tullaan kirkonkylästä Myllypellon kautta Käkisalmeen johtavaa valtatietä, josta erkanevat Kivipellontie ja siitä poikkeava Unnunkoskentie. Kylätiet olivat hiekkateitä, jotka haarautuessaan muuttuivat kärryteiksi ja kinttupoluiksi. Vielä 1920-30-luvuilla ajettiin enimmäkseen hevospelillä. Saattoipa joku autokin liikkua. Pitkiä matkoja tehtiin linja-autolla, hevosellakin ja kesäisin vesiteitä laivalla. Kylän sisäinen liikenne käytti kärry- ja talviteitä sekä runsasta polkuverkostoa, joka johti kylästä ja talosta toiseen metsien ja peltojen poikki. Niitä käytettiin niin pimeinä syysiltoina kuin talven tuiskuissakin.

Pentti ja Teuvo Matikka

Seuraava artikkeli käsittelee Härskeensaaren: sadonkorjuuta, maatalouskoneita, viljan korjuuta ja puintia sekä postikantoa. Härskeensaaren elämää

(Edellinen teksti ja artikkeli on lainattu sellaisenaan kirjasta: Unnunkoski, kylä Vuoksen varrella)

Härskeensaari ei ollut suuren suuri, vain kaksikymmentäkolme savua,taloutta, taloa. Räisäläinen lehtessä 1999 nro 1 esiteltiin kylän taloudet ja perheet. Liitteenä oleva teksti ja kuvat on on suoraan lainattu tästä lehdestä. Härskeensaaresta haastellaan

Härskeensaarella sodan aattona asuneiden sukunimet: Haikonen, Henttonen, Hynninen, Kaasalainen, Kaija, Matikka, Musakka, Mustonen, Nuija, Pelkonen ja Virolainen. Artikkelin on kirjoittanut Pentti Matikka ja se on julkaistu Räisäläinen lehdessä 1998 nro 4. Saarelaisten sukunimistä

Lotta- ja suojeluskuntatoimintaa Räisälässä ja Härskeensaarella sekä sodan 1939-40 ja 41-44 uhreja. Artikkelin on kirjoittanut Teuvo Matikka ja se on julkaistu Räisäläinen lehdessä 1999 nro 2. Isänmaata palvelemassa

Kotiseutumatkat

Keväällä 2003 kävi kotiseutumatkalla Räisälässä 16 hengen ryhmä. Seuraavat artikkelit on tältä matkalta, jossa ryhmä tutustuu vanhoihin lapsuuden paikkoihin Härskeensaarella. (Matkakertomukset on julkaistu Räisäläinen lehdessä 2003 nro 2 ja 3)

Kevään ensimmäiset muuttolinnut ...
Karjalan maa meit odottaa ...

Kesällä 2011 Hytinlahtelaisten kotiseutupäivänä kierreltiin bussilla Hytinlahdessa, Härskeensaarella ja Särkisalossa. Tätä matkan osuutta kuvailevat seuraavassa ensikertalaiset karjalankävijät Sari Nieminen ja Mervi Tammi. Heidän juurensa on äitinsä kautta Härskeensaaren Haikosen talossa. (Matkakertomus on julkaistu Räisäläinen lehdessä 2011 nro 3)

Myrskytuhoja Hytinlahdessa, datsakylä Härskeensaaressa ...

Kesällä 2010 otettuja kuvia Härskeensaarelta löytyy tämän sivuston kalleriasta Härskeensaari v. 2010

Myös kaksi videota kesältä 2010:
Video talon nro B213 Lampelasta 200 m lähteen (~3 Mt / pituus 30 s)
Video talon nro B213 Lampelasta 1 km etelään (~3 Mt / pituus 20 s)

Video kesällä 2014:
Video talon nro B298 Haikosenmäki ja B299 Peräniitty väliltä (~15 Mt / pituus 20 s)


sivun alkuun